Parisuhteen kiemurat - Persikka, Lime ja muut "hedelmät" [Animaatio]

Kuka sanoi että asuntonäytöissä käydään ostamistarkoituksessa?

"Charlotta oli kuulemma käynyt muutamassa asuntonäytössä." 

Lissu kertoo tapaamisestaan Penan siskon kanssa.

Pena vastaa kummissaan: "Miksi ihmeessä se niissä juoksee, eihän niillä ole rahaa puupenniäkään?"

"Ei olekaan, mutta se harrastaa sitä ihan viihteenä. Haluaa käydä kattomassa miten ihmiset elää, tai ainakin näyttää elävän - kaikkihan ne tuunaa niitä kämppiään. Yrittää saada paremman näköiseksi, jos se vaikka vetoaisi ostajiin." Lissu vastaa.

Pena on edelleenkin suhteeellisen välinpitämätön. "Ja mitäköhän kiinnostavaa jonkun kotoa sitten on löytynyt?"

Lissu alkaa päästä eteenpäin kuvaelmassaan.

"Parhaita on ne joissa on paljon porukkaa, niin välittäjä ei ehdi koko ajan vahtaamaan mitä Charlotta tekee. Se availee kaappeja muka katsoakseen miltä asunto vaikuttaa, kylppäreissäkin se tutkii käytetäänkö ryppyvoiteita."

"Ryppyvoiteita?" Pena kysyy.

Lissu kertoo lisää:

"Eikä se siihen jää, se opiskellut jostain kirjoista mihin jotain lääkkeitä käytetään. Sitten se menee asuntonäyttöön ja tarkistaa kylppärin kaapista mikä niitä vaivaa."

Nyt Pena alkaa kiinnostua. "Siis anteeksi mitä?"

"Sitten sillä on pieni muistikirja johon se kirjaa ne ylös. Muka tekee muistiinpanoja asunnosta, jotta voi miettiä ostaako asunnon vai ei." Lissulla on täsmälliset tiedot Charlotan toimista.

"Sillä on joiltakin alueilta jo aika kattavat tiedot ihmisten asioista. Nimet ja kaikki. Nimen perusteella se tietää minne ne on seuraavaksi muuttanutkin."

Penan hämmästys kasvaa. "Sehän on pahempi kuin joku DDR:n naapurikyttääjä."

"Niinpä, ikinä ei pitäisi päästää vieraita asuntoonsa." Lissu myöntää.

Pena löytää hyötynäkökohdan. "Täytyykin kysellä Charlotalta kun seuraavan kerran tarvii tietää jonkun taustoista..."

[Kävikö Charlotta jo sinun luonasi?]

"Vedin tossa vähän subutexia"

Pena tuijottaa sitä silmiin. Se katsoo jotenkin läpi. Ne silmät, ne jotenkin seisoo päässä.

Se haluaa 2,50 euroa. Yllättävän täsmällinen summa.

Penalla taskussaan vain kortteja, ja hän hymyilee nuorelle miehelle.

 "Mulla on tässä vain kortteja, nykymaailma on mennyt vähän sellaiseksi, käteistä ei ole missään."

Nuori mies ymmärtää ja kokee outoa yhteisyyttä Penaan. Ehkä kukaan ei koskaan puhu sille. Se kertoo siitä kuinka se on harrastanut tavaran kierrätystä.

"Kävin tossa kirpputorilla ja kierrätin vähän tavaraa. Mulla oli sellainen hattu ja yksi pusero."

Pena oudolla tavallaan pitää miehestä, ehkä mies aistii sen.

"Niin sitten mä jätin ne sinne kirpputorille ja vedin nää päälleni mitkä mulla on nyt."

Joku muu kutsuisi sitä varkaudeksi, mutta miehelle se on kierrätystä. Tilanne huvittaa Penaa. Mies kertoo elämästään enemmän.

"Vedin tossa vähän subutexia." Pena muistaa kuulleensa nimen jossain, jotain huumetta.

Seuraavaksi se antaa täsmällisen osoitteen mistä saa kuulemma hyvää kamaa. Se kutsuu lämpimästi Penan sinne, saisi niin hyvät tripit jos vaan ilmaantuisi paikalle. Lienee suurin kunnianosoitus.

Sitten 2,50 euroa palaa uudelleen miehen mieleen.

"Kyllä sä varmaan joltain sen onnistut saamaan, onhan tässä näitä ihmisiä." Pena ei halua ärsyttää miestä.

Mies toivottaa hyvät jatkot. "Joo, ja olet aina tervetullut." Se sanoo vielä senkin jälkeen.

Kuinkahan hyvä tyyppi se olisi ollut, jos sillä olisi ollut tarkoitus elämälleen?

Silloin joskus ennen subutexia.

Retkottava pää

Tyttö näyttää nuorelta. Ehkä 16-vuotiaalta.

Pena tuijottaa sitä bussissa pitkään. Magneettisesti, tilanteesta tuntuu suorastaan mahdottomalta irtaantua.

Keski-iän ohittanut nainen poistumisovien toiselta puolelta sanoo jotain vierustoverilleen. "Voi hyvänen aika", se toinen vastaa.

Vierustoverikin alkaa tuijottaa 16-vuotiasta. Eikä ole edes perjantai-ilta. Eikä sekään olisi varmaan mikään puolustus.

Nuori nainen tasapainoilee ovien välissä. Se tuntee kuinka  ihmisten kauhistuneet katseet nauliutuvat entistä tiukemmin.

"Ehkä tää ei ollutkaan hyvä idea," se yrittää sanoa hiphopparilta näyttävälle poikaystävälleen.

Pena miettii että tähän se maailma on tullut.

Se miettii sitäkin, että miltä tapahtuu 15 tai 20 vuoden päästä? Onko yhden ihmisen elämä jälleen kerran tuhottu - korjaamattomasti?

Teini ja sen lökäpöksyinen poikaystävä jäävät pois bussista jossain Hämeenkadulla.

Ihmisten katseet eivät hellitä.

Tyttö on nostanut 7-kuukautisen vauvansa syliin ja sen pää retkottaa hieman käsivarren ulkopuolella pariskunnan seisoessa kadulla.

Penan sydäntä kylmää.

Mies joka kävi työssä

Vanha mies on istunut siinä pitkään. Tuijottanut ulos ikkunasta.

Lissu katso miestä ja äkkiä hänestä tuntuu, että mies haluaa sanoa jotain. Jotain, jota varten hän on kerännyt uskallusta. Sanoakseen jollekin tuntemattomalle.

Siitä kahvila on kummallinen, sinne pistäytyy ihmisiä jotka käyvät vain kerran. Keventääkseen vuosien taakkoja. Sitten he katoavat tuhkana tuuleen, ehkäpä kirjaimellisesti.

Mies kääntää verkkaisesti päänsä ja katsoo Lissua syvälle silmiin. Etsiäkseen lämpöä. Sitten hän avaa hiljaa suunsa.

"Olipa kerran mies. Nuori mies vielä minun näkökulmastani. Se mies oli aina töissä. Aamusta iltaan."

Vanha mies pitää tauon kuin huokaistakseen.

Lissu on ääneti. Tämä hetki ei kaipaa sanoja.

"Mies lähti kun lapset vielä nukkuivat ja usein hän kotiin tultuaan näki jälleen vain sulkeutuneet silmät. Tätä jatkui kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen."

Vanha mies epäröi, valitsee sanojaan.

"Se mies uskoi tekevänsä kaikkensa perheensä eteen. Keräsi rahaa, osti lapsilleen lahjoja. Kalliita esineitä. Jopa ulkomaanmatkoja joille harvoin itse töiltään ehti. Eräänä päivänä, kun lapset olivat jo aikuisia ja hyvissä ammateissa, kuka missäkin..."

Vanha mies pitää taas tauon.

"Eräänä päivänä ei enää niin nuori mies kaatui portaissa ja nyt hänellä oli aikaa. Enemmän aikaa kuin vuosikymmeniin. Nyt hänen mieleensä tulivat hänen lapsensa. 'Nyt minulla olisi aikaa jutella heidän kanssaan', hän ajatteli."

"Ei enää niin nuori mies tarttui puhelimeen ja soitti pojalleen. Poika vastasikin puhelimeen, hän kuulosti kiireiseltä. Pojan isä toivoi yhtä vierailua."

Vanhan miehen kupissa on kahvia, joka on jo kylmennyt. Tarina on katkennut, vanhasta miehestä tuntuu, että enää ei ole kerrottavaa.

Lissu ei sano vieläkään mitään. Seisoo vain hiljaa tiskin takana ja odottaa. Mies ottaa takkinsa tuolin selkämykseltä ja on jo tarttumassa oven kahvaan.

"Kiitos kahvista", mies sanoo epävarmasti.

Lissu nyökkää.

Mies kääntyy vielä puolittain takaisin.

"Niin se poika, se vastasi, että olen töissä, en nyt pääse."

Sen sanottuaan yksinäinen vanha mies kääntyy kannoillaan koskaan palaamatta.